keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Vapaapäivän touhuilua

Kuinka moni osaa pitää vapaapäivänään sormet irti "töistään"?
No en minä ainakaan.
Leikkelinpä siis omille apinoilleni tulevia vaatteita.
Kivaa välillä näinkin.
 Oikeastaan pitäisi pitää kerran viikossa päivä,
jonka pyhittäisi vain heidän vaatettamistaan varten.
Ei pääsisi käymään niin, että yksi aamu huomaat,
ettei toisella ole enää yksiäkään ehjiä housuja.
Ja jos on, niin ei ainakaan puhtaina :D
 
Tämä asukokonaisuus on siis eilisen vp:n tuotos. Kaavat ovat omaa käsialaa.
Materiaaleina Majapuun ihana Raksu-trikoo, Ikasyrin jättipallot
sekä hyllystä löytynyt pienempi palloinen trikoo.
Asukokonaisuuden idea lähti toisen blogistin, HeiDun & Made for Apes blogin, 
postauksen otsikosta mieleen jääneestä kuvasta Bloggerin "Lukuluettelo" listasta,
jossa oli Raksu-kangas mustavalkoisten pallo- ja raitakankaiden kanssa.
Tässä on minun versioni ja täytyy sanoa, että tykkään ihan hirmuisen kovasti!
 

 
Kyllä nyt meidän poika on iloinen, kun sillä on unileluna Raksu-mäyris "Manu" ja "Manu"-vaatteet!
 
Iso kiitos myös HeiDulle inspiraatiosta <3
Kävin tämän kirjoittamisen ohella viimein lukemassa hänenkin postauksensa "Raksut Apinoiden"
Hauskaa, että kangas inspiroinut lähes samanlaisiin lopputuloksiin :)
 
 
Ps. Tässä neitoseni Linnanjuhlat 2012 tunnelmissa.
Mamma sai kunnian tehdä jälleen puvun sinne.
Postailenpa aiheesta lisää lähipäivinä ;)